![]() |
|
Maanantai 11. marraskuuta 2002 · 7.
vuosikerta · päätoimittaja Ari Valjakka
|
![]() |
|
Kati Munkki |
Turun Sanomat, Kuusamo
KATI MUNKKI
Kolme kalkkunaa, ankkaa ja hanhea, epämääräinen määrä kaneja. Viisi
lammasta, neljä kanaa ja kukko, vuohi, kissa ja yksi eläkepäiviään viettävä,
pihapiirissä vapaana käyskentelevä hevonen. Ja 82 huskykoiraa.
Parinkymmenen asukkaan Liikasenvaaran kylässä kesäisin
Kuusamon ainoaa eläinpihaa, talvisin koirasafareita pyörittävien Jukka
Nordmanin ja Mirja Pyysiäisen luontomatkoja järjestävän Erä-Suden
tilan tarina ei ole tavallisimmista päästä.
Muutama vuosi sitten Nauvosta kotoisin oleva Jukka työskenteli
vielä koneiden parissa Turussa, espoolainen Mirja kuntohoitajana keskellä
Helsinkiä. Kuusamo kutsui kuitenkin Jukkaa vuonna 1997, kun nauvolainen otti
lopputilin ja lähti pohjoiseen eräopaskouluun.
- Olin ollut koko ikäni tekemisissä moottoripyörien ja
koneiden kanssa. Koneet vaihtuivat eläimiin, konepörinän sijaan tuli koirien
ulvontaa, Jukka "Susi" Nordman kertaa.
Parempaan puoliskoonsa Susi tutustui keväällä 1998
toimiessaan Saariselän Kiilopäällä hiihto-oppaana.
- Mirja tuli lumikenkäretkelle ja sattui saamaan rikkinäiset
kengät. Niitä sitten korjailtiin pitkin viikkoa, Susi myhäilee pilke silmäkulmassaan.
Kuusamosta Nordman haki maatilaa tai autiotaloa, mutta yhtäkään
ei tuntunut pitäjästä löytyvän ennen kuin mies ehti lähteä jo takaisin
Nauvoon.
- Olin kaksi viikkoa Nauvossa, kun kaveri soitti, että
Kuusamossa olisi kahdeksan huskya myytävänä. Pakkasin reppuni ja ajoin Espoon
kautta Kuusamoon. Liikasenvaarassa oli vuokrattavana tila, jonne joulukuussa
1998 muutettiin.
Alun vajaan kymmenen koiran pääoma on sittemmin poikinut Erä-Sudelle
lähes sadan huskyn farmin. Pentuja on syntynyt ja uusia koiria on ostettu. Nyt
koirista saadaan kerralla koottua tusinan verran valjakoita.
- Me järjestämme koiravaljakkosafareita lyhkäisestä
pyrähdyksestä pidempiin reissuihin. Jos on riittävä pino dollareita, ajetaan
vaikka koko talvi, Nordman lupaa.
Yleisimmin turistit, suurimmaksi osaksi ulkomaalaisia sekä
yritysasiakkaita, valitsevat kymmenen kilometrin mittaisen lenkin, joka
tarkoittaa noin tunnin ajomatkaa. Ennen jalaksille hyppäämistä matkaan lähtijöille
opetetaan käännösten tekeminen, jarruttaminen ja koirille annettavat
komennot. Jokainen pääsee ajamaan.
- Saattaa tulla ulkomaalaisia, jotka eivät ole koskaan
edes nähneet lunta, ja kaikille annetaan sama kymmenen minuutin ajo-opetus.
Ulkomaalaisia ihmetyttää Kuusamon koirasafareilla niin
koirien into ja voima kuin ympärillä vallitseva rikkumaton hiljaisuuskin. Eräsudet
ovat tottuneet ihmettelijöihin, sillä heidänkin päätöstään muuttaa
ruuhka-Suomesta keskelle metsää kummasteltiin.
Nyt pariskuntaa ympäröi eläinten lisäksi 150 hehtaaria
maata. Kuusamon keskustaan on Liikasenvaarasta 72 kilometriä, lähikauppaan 26
kilometriä, Venäjän rajalle vain kaksi. Työtä riittää 25 tuntia
vuorokaudessa.
Molemmat myöntävät, että muutto Kuusamoon merkitsi täydellistä
elämänmuutosta, mutta ikävää kotikonnuille kumpikaan ei tunne - päinvastoin.
- Tämä ei ole liukuhihnahommaa, kyse on elämänmuodon
valitsemisesta. Rahan perässä juokseminen ei ole tärkeintä, parivaljakko
tietää.
- Minä olen luonnonlapsi. Täällä on tilaa liikkua,
tiivistää Jukka uuden kotikuntansa parhaat puolet. Keväällä olemme viikon
Nauvossa ja viikon Espoossa, kun täällä kelit loppuvat. En kaipaa sitä vilinää
yhtään.
- Joskus Kuusamon keskustakin on liikaa, Mirja lisää
naurahtaen.